torstai 20. heinäkuuta 2017

Kirjalliset kesäaakkoset jatkuu

Viime viikolla julkaisin ensimmäisen osan kirjallisista kesäaakkosista ja nyt on toisen osan vuoron. Tällä kertaa käsittelyssä ovat kirjaimet I-P. 

I - Ilosaarirock

Varsinaiset aktiiviset festarivuodet ovat minulla jo kaukana takanapäin, mutta tänä kesänä halusin tunkea nuorempieni joukkoon, sillä suuresti fanittamani Ultra Bra teki kolme comeback-keikkaa, yhden Seinäjoella Provinssissa, toisen Ruisrockissa ja kolmannen Joensuussa Ilosaarirockissa. Joensuu valikoitui meidän kohteeksemme, sillä siellä pääsimme sukulaismajoitukseen ja saimme heistä festarikavereita. Keskitimme voimamme sunnuntaille, jolloin UB esiintyi illan pääesiintyjänä. Päivän aikana kävimme kuuntelemassa muun muassa J. Karjalaista, Vesalaa ja brittiläistä soulmiestä Rag' n' Bone Mania, joka sivumennen sanoen oli loistava. Loistava oli myös UB ja oli mahtavaa laulaa tuhansien muiden fanien kanssa bändin biisejä, jotka monet osaan edelleen ulkoa. Ilta huipentui upeaan ilotulitukseen. 

Joensuusta
J - Jane Austen

Tästä Helsingin Sanomien jutusta sain 18.7. lukea, että Jane Austenin kuolemasta tuli samana päivänä kuluneeksi 200 vuotta. Juhlan kunniaksi Englannin keskuspankki lanseeraa syyskuussa uuden 10 punnan setelin, johon tulee Austenin kuva ja teksti Ylpeydestä ja ennakkoluulosta: "Totta totisesti ei ole suurempaa nautintoa kuin lukeminen". Minun on tunnustettava, että olen lukenut melko huonosti Austenia, tutumpia ovat erilaiset filmatisoinnit hänen teoksistaan. Ehkä pitäisi ottaa opiksi tuosta seteliin tulevasta sitaatista ja tarttua Austenin romaaneihin, joita kyllä hyllystäni löytyy. Ehkä jo tänä kesänä.

K- Katja Kallio

Sain juuri kirjastosta luettavaksi Katja Kallion uusimman romaanin. Aloittelen sitä mielenkiinnolla, vaikka hänen edellinen kirjansa Säkenöivät hetket ei kovin kovaa kolahtanutkaan. Uusi kirja, uusi mahdollisuus.

Tampereella Pyhäjärven rannoilla.
L - Leino Eino

Sain äitienpäivälahjaksi Panu Rajalan kirjoittaman elämäkerran Virvatuuli - Eino Leinon elämä. Opus on paksu ja perusteellinen, vaikka jonkinlainen kiire sen sivuilta kyllä paistaa. Leinon elämä oli niin moniaalle kurottuva ja hänen tuotantonsa niin laaja, että sen läpikäymiseen ja sulattelemiseen olisi ilmeisesti tarvittu enemmän aikaa, mitä Rajalalla oli käytettävissään. Vähän myös ihmetyttää, miksi taas kerran Leinon elämää pöyhitään. Ilmeisesti Suomen juhlavuodella on oma merkityksensä tässä. Rajalakin myöntää aikaisempien Leino-tulkintojen korkean pinon, mutta uskoo, että "Leinossa riittää käänneltävää" ja että hän itse pystyy tuomaan jotain uutta vallitsevaan kuvaan, sekä tuotannon tarkasteluun että elämänvaiheiden kuvaamiseen. Aiemmin muun muassa Hannu Mäkelän Leino-tulkintoja lukeneena en suuria ahaa-elämyksiä saanut, mutta voihan olla, että uusi elämäkerta innostaa nuorempaa väkeä, jolle Leino ja hänen tuotantonsa on tuntemattomampaa, tutustumaan Leinon mittavaan elämäntyöhön.

Raumalla kiersimme Äyhönjärven lenkin.
M - Mila Teräs 

Mila Teräksen romaani Helene Schjerfbeckin elämästä on kaunis pitkittäisleikkaus intohimoisesti maalaamiseen suhtautuneesta taiteilijattaresta. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta ja Teräksen tavasta kuvata Schjerfbeckiä taiteentekemisen läpi. Romaani yllätti minut kaiken kaikkiaan positiivisesti, sillä kuten Leino, myös Schjerfbeck on melko koko lailla kaluttu läpi, mutta Teräs onnistuu puhaltamaan hengen kohteeseensa. Pieni lainaus kirjasta:

"Kun lukee, se on melkein kuin tapaisi ihmisiä ja saisi seurata heidän vaiheitaan. Eläytyessään toisten elämään voi hetken tuntea onnea. Romaanihenkilöiden seurassa voi pohtia elämää ja taidetta.

Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen"

Äyhönjärven auringonlaskua
N - Niskavuori

Viime perjantaina olimme Tampereella Pyynikin kesäteatterissa katsomassa Hella Wuolijoen näytelmän Niskavuoren nuori emäntä, jonka ohjaaja Miika Muranen on muokannut musikaaliksi. Perinteinen hämäläinen talonpoikaistarina soveltui loistavasti Pyynikin harjumaisemiin ja musikaali toi siihen uutta tuoreutta. Viihdyimme erinomaisesti ja sääkin suosi. 

Pyynikin kulisseissa innokas näyttelijäkokelas.

Malviinan mökki Pyynikillä

O - Oulunkylän kirjasto

Yksi sadekesän hyvistä puolista on se, että ehtii lukemaan enemmän ja välillä voi poiketa kirjastoon haahuilemaan hyllyjen väliin ja lukemaan naisten hömppälehtiä. Oulunkylän kirjasto on mukavan viihtyisä ja vähän jopa olohuonemainen sohvaryhmineen. Ehdottomasti Helsingin kirjastojen aatelia.

Äyhönjärveltä
 P - Perilliset

Ei kesää ilman koukuttavaa TV-sarjaa. Tämän kesän sarjani on tanskalainen Perilliset, jonka kolmas kausi parhaillaan pyörii Ylen Teema & Fem -kanavalla. Sarja kertoo Gronnegaardin sisarusten Emilin, Gron, Signen ja Thomasin elämänvalinnoista, kriiseistä, ja keskinäisistä välienselvittelyistä. Kolmannen kauden pakan sekoittajana toimii nuorten radikaali taiteilijaryhmä, johon Thomasin tytär Hannah on sekaantunut. 

Edelleen Äyhönjärveltä


Tässä tämän kertaiset aakkoset. Kuvat ovat reissuiltamme Tampereelle, Joensuuhun ja Raumalle. Kuten huomaatte, oli vesielementti kovaa valuuttaa kuvauskohteena. 

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kirjalliset kesäaakkoset


Kirjallisten kesäaakkosteni tarkoitus on kertoa lyhyesti, mitä kirjallista kesääni kuuluu, esimerkiksi mitä olen lukenut, mitä kenties olen lukemassa tai mitä suunnittelen lukevani. Ehkä jotain muutakin, ihan sen mukaan mitä mieleen sattuu juolahtamaan.

Tänään käsittelyssä aakkoset A-H.



A - Aino Kallas

Aino Kallaksen päiväkirjat olivat pitkään kesieni suosikkilukemistoa, joihin palasin kesä toisen jälkeen. Nyt en ole niitä moneen vuoteen enää lukenut, mutta luin keväällä Silja Vuorikurun erittäin pätevän elämäkerran Aino Kallas. Maailma sydämessä, jota voin suositella kaikille Kallaksesta, hänen tuotannostaan ja elämänvaiheistaan kiinnostuneille.


B - Simone de Beauvoir

Löysin viime syksynä kirjamessuilta Simone de Beauvoirin omaelämäkerrallisen sarjan, jonka olen lukenut joskus hamassa nuoruudessa ja jonka vasta nyt sain haalittua omaan hyllyyni. Tarkoitus olisi lukea kaikki sarjan kirjat uudelleen ja ensimmäistä osaa, Perhetytön muistelmat, olen jo aloitellut, mutta aina on joku "kiirellisempi" tapaus kiilannut edelle, joten kovin pitkälle en vielä ole päässyt.


C - Chris Cleave

Löysin kirja-alesta Chris Cleaven kirjan Sodassa ja rakkaudessa, joka takakansitekstin perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta ja muistelen, että kirjablogeissakin sitä on kehuttu. Ensimmäinen Cleaveni kaiken kaikkiaan.


D - Daniel Stein

Samasta alesta kuin edellisen, löysin myös Ljudmila Ulitskajan uusimman suomennetun kirjan Daniel Stein. Se oli myös saatava omaan hyllyyn, jossa ennestään majailevat jo kaikki aikaisemmin suomennetut Ulitskajan teokset. Ulitskaja on yksi ehdottomia lemppareitani nykykirjailijoista ja alun perusteella Daniel Stein kuuluu samaan hienoon sarjaan kuin Medeia ja hänen lapsensa sekä Vihreän teltan alla.


E - Elvi Sinervo

Elvi ei jätä minua rauhaan kesälläkään, vaikka elämäkertani Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä onkin jo painossa. Huomaan yhä usein miettiväni Elviä ja hänen elämäänsä ja hänen runokirjansa ovat pinossa pöydälläni ja luen niistä runon silloin, toisen tällöin sen mukaan mikä juuri sillä hetkellä on syystä tai toisesta mielessä.


F - Frederic Chopin

Taannoisella Mallorcan matkallamme kävimme pienessä Valldemossan kylässä, jossa kirjailija George Sand ja säveltäjä Frederic Chopin asuivat yhden talvikauden paikallisessa luostarissa töitä tehden ja toisiaan rakastaen. Heidän tarinansa alkoi kovasti kiinnostaa minua ja kotiin tultuani lainasin kirjastosta muutamia asiaa valaisevia kirjoja. Kunhan saan niistä ainakin jonkin luettua, teen teille postauksen Valldemossasta.


G - George Sand

Edelliseen liittyen alkoi minua kiinnostaa myös ranskalaisen kirjailijan George Sandin, joka oikealta nimeltään oli Aurore Dupin (1804-1876), tuotanto. Kirjastosta otin luettavakseni romaanin Taitelijattaren tarina. Katsotaan, saanko sen luettua. Sand oli omana aikanaan poikkeuksellinen nainen, joka elätti itsensä kirjailijana ja hämmensi kanssaihmisiään rakkauselämällään.


H - Jenni Haukio

Sain keväällä anopiltani lahjaksi Jenni Haukion kokoaman runoantologian, jota olen myös lueskellut hiljakseen, vähän tunnelmien mukaan runoja etsien. Iloinen olen siitä, että Elvi Sinervoltakin on kokoelmaan valittu yksi runo nimeltään "Elokuu 1945", joka vie ajatukset toisen maailmansodan lopputapahtumiin Japanissa ja niiden jälkeen koittaneeseen rauhaan. Ote runosta, sen alusta:

Katso poikani,
elokuun taivaan tummuessa syttyvät tähdet
onnellisen maan ylle.

Kun olet vanha eikä minua enää ole,
muista tätä ihmeellistä iltaa.
Muista metsän hiljaisuus majamme ympärillä,
yölinnun huuto
ja sirkkojen unettava sirinä.

Innostukseni aakkosiin lähti Ja kaikkea muuta -blogin kesäaakkosista, mutta muunsin vähän ideaa. Kiitos Minna innoituksesta.

Kuvat ovat taannoiselta Palman matkaltamme :)


torstai 6. heinäkuuta 2017

Runon ja suven päivänä


Voi näitä meidän Suomen kesäsäitä. Ei ole pahemmin helle hellinnyt, eikä taida juuri parempaa olla näköpiirissäkään. En edes välttämättä kaipaa ihan hellesäitä, mutta olisi kiva, että olisi edes vähän lämpimämpää, ettei tarvitsisi hanskoja kaivaa pyöräretkelle lähtiessä. No, näillä on pakko mennä, ei auta valitus tähän asiaa, Eikä kai kovin moneen muuhunkaan asiaan.

Onneksi on kuitenkin loma, ja tällä kertaa ihan todellinen loma. Kirja meinaan on valmis ja menossa painoon. Elokuussa voitte alkaa tarkkailemaan kirjakaupan hyllyjä sillä silmällä, sillä silloin pitäisi kirjani Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä olla kaupoissa. Täältä Innon syksyn katalogista sivulta 18 löytyy esittely kirjasta. Nyt kun projekti on ohi, niin omat tunnetilat ovat moninaiset. Olen helpottunut, iloinen ja ylpeä ja samaan aikaan jännittää ja pelottaa kirjan saama vastaanotto.

Elvi Sinervon novellikokoelma Vuorelle nousu vuodelta 1948 on yksi niistä kirjoista, jotka Seppo Puttonen ja Nadja Nowak valitsivat sarjaansa 101 kirjaa. Tämän vuoden helmikuussa olin keskustelemassa kirjasta Seppo Puttosen ja kirjailija Aino Kiven kanssa ja keskustelu on nyt kuultavissa Yle Areenasta.

Tänään vietetään Eino Leinon syntymäpäivän kunniaksi joka vuotista runon ja suven päivää. Olisiko tänään hyvä päivä lukea loppuun Panu Rajalan elämäkerta Leinosta Virvatuli. Eino Leinon elämä. Jos olet Helsingissä voit osallistua muutaman kirjabloggaajan masinoimaan Runokävelyyn. Päivän ja runon kunniaksi pieni osa Elvi Sinervon runosta "Maammo Runontekijä viisaan neidon kaivolla"

Silti valehtelisin, jos sanoisin,
              että en rakasta elämää.
Ahnaammin kuin ennen riipun siinä kiinni.
Kuin saituri rahojaan varjelen jokaista päivääni
                   ja aamulla ajattelen: vielä yksi!
Jalkani kiittävät astuessaan auringon
             lämmittämään multaan.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Muutamia vinkkejä Palmaan menijöille

Plaza Mayor, Palman sydän


Kun keväällä mietimme, mitä haluaisimme lomalta, tuli listasta aika pitkä: auringonpaistetta, lämpöä, merta, kaupunkikulttuuria, historiallisia tai muuten mielenkiintoisia käyntikohteita, hyvää ruokaa ja shoppailumahdollisuuksia. Pelkkä rantaloma ei houkutellut, toisaalta kaupunkilomakin tuntui liialta suorittamiselta pitkän ja uuvuttavan kevään jälkeen. Jossain vaiheessa mieleen tuli Palma, jossa olimme joskus lasten kanssa käyneet päivän reissulla lomaillessamme toisella puolella saarta. Silloin olimme ajatelleet, että olisipa kiva tulla joskus uudelleen ajan kanssa. Tämä nousi lomatuumailujen aikana mieleen ja yhtäkkiä huomasimme, että olimme varanneet loman Palmasta.

Mitä Palmassa sitten kannattaa tehdä, missä käydä ja mitä syödä?

Palmassa kannattaa ehdottomasti kuljeskella pitkin vanhan kaupungin kujia, rauhassa historiaa sisäänsä imien. Elämääkin näiltä kaduilta löytyy, sillä Plaza Mayorin ympäriltä sijaitsevat suositut ostoskadut kansainvälisine liikkeineen. Suosittelen myös tutustumista Santa Catalinan kaupunginosaan, joka toi meille mieleen Helsingin itäisen kantakaupungin kauppahalleineen, pienine tredikkäine ravintoloineen ja kahviloineen sekä värikkäine taloineen, eräänlainen Palman hipsterikaupunginosa siis. Santa Catalinassa kannattaa katsastaa ainakin eläväinen kauppahalli, käydä juomassa aamukahvit kirjallisessa, ainakin nimensä puolesta, La Madeleine de Proust -kahvilassa sekä ihailla näköalaa ja siemailla Palman parasta mojitoa Sky bar Cuban kattoterassilla.





Palman vanhassa kaungissa kannatta vieraille tietenkin Palman hulppeassa katedraalissa, joka tunnetaan La Seun nimellä. Katedraalin rakennustyöt veivät lähes 300 vuotta ja valmiiksi se saatiin 1600-luvun alussa. Erityisesti ihailin rakennuksen mielettömän kauniita värillisiä ikkunaruutuja, joiden läpi valo heijastui todella kauniisti tehden kirkosta lähes satumaisen. Kannattaa etukäteen tsekata aukioloajat, sillä kirkko toimii edelleen myös jumalanpalvelusten pitopaikkana ja messujen aikaan kirkkoon ei turisteilla ole asiaa.

Toinen mielenkiintoinen pistäytymispaikka on vanhan arabialaisen kylpylän rauniot, Banys Arabs, hiljaisella sivukujalla, kaupungin hälyltä suojassa. Kylpylä on ainut jäljelle jäänyt muisto saarta noin tuhat vuotta sitten vallottaneista muslimeista. Parasta kylpylässä on sen rehevä puutarha, jossa on kukkaistutuksia ja hedelmäpuita varjoa tuomassa. Puutarhaan on aseteltu muutamia pöytiä ja tuoleja, joille kävelystä väsynyt matkailija saattoi istahtaa leputtamaan jalkojaan.






Käymisen arvoinen kohde on myös Bellverin linna korkealla kukkulalla noin kolme kilometriä Palman keskustasta. Paikalle pääsee monin eri tavoin, esimerkiksi paikallisbussilla tai hop-on-hop-off-bussilla. Me olimme niin reippaita, että kävelimme linnalle. Matka taittui Santa Catalinan kautta Palman rantakadulle, josta noustiin pikkukatuja pitkin ylöspäin ja viimein kiivettiin vielä noin 500 porrasta (juu, laskin ne) itse linnalle. Linna sinällään on melko simppeli sisutukseltaan, mutta näköalat sieltä ovat uskomattomat, joten käynti kannattaa.







Muutama vinkki ruokailuun. Välimerellä kun ollaan, niin ruokavaliossa ovat meren hedelmät hyvin edustettuina. Kannattaa käydä ainakin venesatamassa oleva Pesquerossa, jonka kala- ja äyriäisruuat olivat huippuja. Illallisen aikaan sai syömisen lomassa seurata, kun kalastusalukset tekivät lähtöä hakemaa lisää tuoretta syötävää. Toinen mainio kohde, jossa kävimme kahteen otteeseen on vanhassa kaupungissa sijaitseva trendikäs Ombu, jonka jaettaviksi tarkoitetut tapas-annokset olivat innotatiivisia ja veivät kielen mennessään. Ainakin illalliselle ei kannata koittaa ilman pöytävarausta. Sitten on vielä mainittava Burger LAB, jonka mare burger oli kerrassaan maistuva. Pakko oli tännekin palata uudelleen. Kirjanrakastajan, varsinkin jos osaa espanjaa, kannattaa pistäytyä myös La Biblioteca de Babel -kirjakaupassa, jonka yhteydessä on myös pieni kahvila ja viinbaari.


Puistokatu, jolta löytyy Burger LABin terassi ja jonka päässä sijaitsee Ombu
Tässä nyt muutamia vinkkejä Palmaan menijöille. Meille Palma tarjosi sekä hengen että ruumiin ravintoa monipuolisella tavalla, juuri sitä, mitä olimme lähteet etsimään.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Kuulumisia ja vähän Palman tunnelmia

Palman rantabulevardilta

Nyt on aika ottaa jälleen blogi haltuun. Olen kaivannut bloggaamista, mutta viime kuukausina aika vain on ollut kortilla. Töissä käynnin ja kirjan viimeistelyn tuoksinassa ei kerta kaikkiaaan ole ollut aikaa eikä voimia mihinkään muuhun. Kirja on nyt taittoversioita myöten luettu ja loma alkanut (sitä on jäljellä vielä viisi ja puoli viikkoa), joten ihminen voi relata.

Iloinen turisti vanhan kaupungin kujilla



Aloitin relaamisen itse asiassa jo viime viikolla. Vietin mieheni kanssa erittäin ihanan ja onnistuneen viikon loman Palmassa, Mallorcalla. Hotellimme sijaitsi Palman vanhan kaupungin reunalla ja sieltä oli lyhyt matka singahtaa syömään, shoppailemaan ja nähtävyyksiä kiertelemään milloin vain. Jos edellämainituista mikään ei innostanut, saattoi vain loikoilla hotellin kattoterassilla uima-altaalla, nauttia virvokkeita ja ihastella kaupungin näkymiä lintuperspektiivistä (kolme kuvaa alla)




Nyt olemme taas kotona. Matkalaukut odottavat purkamistaan, pyykkikone laulaa laulujaan ja koti kaipaa pientä päivitystä, joten lopetan tällä kertaa tähän. Pääsette fiilistelemään matkamme tunnelmia muutaman kuvan avulla ja myöhemmin teen pari postausta reissustamme. Ajattelin kirjoittaa ainakin muutamista käyntikohteista Palmassa ja ihanasta pikkukylästä, Valldemossasta, ja siellä sijatsevasta Frederic Chopin-museosta. 

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tuula Karjalainen - Tyko Sallinen



Olen kahlannut viimeisten vuosien aikana paljon läpi suomalaiseen taidehistoriaan liittyvää elämäkerrallista kirjallisuutta. Minua on kiinnostanut etenkin suomalainen vuosisadan vaihteen maalaustaide, niin sanottu Suomen taiteen kultakausi Edefelteineen ja Schjerfbeckeineen. Nyt olen astunut askeleen ajassa eteenpäin, seuraavaan sukupolveen, ja lukemistoon on kuulunut Riitta Konttisen kaksoiselämäkerta Alvar ja Ragni Cawenista Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Caven ja nyt viimeiseksi Tuula Karjalaisen elämäkerta Tyko Sallisesta Tyko Sallinen. Suomalainen tarina (Tammi, 2016) ja etenkin viimeksi mainittu onnistui yllättämään minut todella positiivisesti. Sallinen ei varmasti ole ollut helppo elämäkerran kohde, mutta Karjalainen onnistuu mainiosti tuomaan esiin erilaisia puolia Sallisen elämänhistoriasta ja taiteesta.

Tyko Sallinen (1879-1955) oli suomalaisen taidekentän 1900-luvun kauhukakara, jonka onnistui suututtaa vanhemmat mestarit, etenkin Akseli Gallen-Kallelan moneen kertaan. Hän sai myös konservatiivit taidepiirit kuohuksiin maalauksillaan, joita luonnehdittiin rivoiksi ja rumiksi. Eivätkä hänen boheemit elämäntapansakaan olleet omiaan nostamaan häntä taiteen lempilapseksi.

Sallinen syntyi lestadiolaiseen räätälin perheeseen ja jo nuorena hän pääsi isänsä oppiin tämän räätälinverstaalle. Lestadiolaisia juuria on pidetty yhtenä Sallista voimakkaasti määrittäneenä piirteenä, vaikka hänestä jo nuorena tuli "suruton maailman lapsi". Siitä huolimatta äidin voimakas uskonnollisuus ja isän huikentelevaisuus ja välivaltaisuus löivät leimansa Sallisen elämään ja identiteettiin ja jopa seuraavan sukupolven kohtaloihin.

Sallinen oli täysinoppinut raatälimestari, kun hän antautui taideuralle. Kansakoulupohjalta hän ponnisti Suomen taideyhdistyksen piirustukouluun, joka aiemmin oli ollut lähes pelkästään ylempien yhteiskuntaluokkien tantereena. Tienraivaajana tässä suhteessa oli toiminut toinen työläistaustainen taitelija Juho Rissanen, joka oli onnistunut lyömään itsensä läpi kansanvälistä taidemaailmaan myöten. Rissasen menestys sai piirustukoulun johdon uskomaan, että loistavia taiteilijoita saattoi syntyä myös alemmissa yhteiskuntaluokissa ja koulun pääsyvaatimuksia lievennettiin. Opiskelun ja maalaamisen ohella Sallinen istui kaltaistensa taiteilijoiden seurassa ravintola Brondassa ja hänen seurapiiriään kutsuttiin suruttomiksi. Karjalaisen mukaan Sallinen oli "jonkinlainen puolidandyboheemi ja puolibrutaali rasvanahka, joka vaihtoi tyyliään ilmeisesti mielialan ja tilanteen mukaan".

Muutamaa vuotta koulun päättymisen jälkeen Sallinen suuntasi muiden aloittelevien taiteilijoiden tavoin taiteen mekkaan Pariisiin tuoreen, piirustukoulusta löytyneen vaimonsa Helmi Vartiaisen kanssa. Vartiaisesta tuli Sallisen taulujen Mirri, rujosti maalattu ja haastavasti katsova nainen. Mirri-tauluissa peilautuu Sallisten avioliitto, joka oli vaikea ja traumaattinen etenkin Helmille. Karjalainen kertoo Sallis-pariskunnan dramaattisesta taipaleesta ja hänen myötätuntonsa on selvästi Helmin puolella. Helmi menetti avioliiton myötä paitsi taiteilijan uransa niin myös lapsensa ja lopulta myös itsekunnioituksensa.

Karjalaisen kuvaama Sallinen ei ole mitenkään mukava mies, päin vastoin melko brutaali ja viinaan menevä sovinisti. Sallinen oli kahdesti naimisissa, hänen toinen vaimonsa oli yli 20 vuotta nuorempi hyvinkääläisen kauppiaan tytär Katarina Tchepurnoff, joka Karjalaisen mukaan sopeutui miehensä oikkuihin ja omistautui tämän uralle. Hyvinkäälle Sallisen oli tuonut hänelle rakennettu ateljee Krapula, jonka vieressä oli hänen taiteilijatoverinsa Jalmari Ruokokosken huvila Humala. Viimeiset vuotensa aviopari Sallinen asui Helsingissä taiteilijakoti Lallukassa.

Sallisen tunnetuimmat ja arvostetuimmat työt syntyivät 1900-luvun ensi vuosikymmeninä. Hän maalasi elämänsä loppuun asti, mutta viimeisten vuosien taiteessaei ollut sitä samaa voimaa ja vimmaa, joka Sallisesta oli tehnyt ikäpolvensa taiteilijoiden johtohenkilön. Silloin hän oli vaikuttanut muun muassa ns. Marraskuun ruhmässä, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Sallisen läheisin taiteilijatoveri Ruokoski, Juho Rissanen, Marcus Collin, Alwar Cawen ja Eero Nelimarkka. Ryhmään kuuluvilla taitelijoilla oli kullakin oma näkemyksensä taiteesta, mutta joitakin yhdistäviäkin piirteitä oli, kuten muun muassa kubismin vaikutus, suomalaiskansalliset aiheet ja siirtyminen maan läheisiin väreihin. Sallisen väripaletissa sammutetut maavärit tarkoittivat radikaalia muutosta aiempaan ekspressionismista vaikutteita saaneeseen värikylläisyyteen, joka on loistossaan muun muassa kuuluisassa "Pyykkärit" -maalauksessa.

Karjalainen kertoo, miten "Pyykkärit" oli työ, joka herätti hänen kiinnostuksensa Salliseen. Hän näki maalauksen Ateneumissa jo nuorena tyttönä ja se teki häneen valtavan vaikutuksen. Tästä kohtaamisesta versoi vuosikymmeniä myöhemmin hieno elämäkerta tästä Suomen "taiteellisesta myrskyperkeleestä", joksi Onni Okkonen Sallista kutsui Uuden Suomettaren sivuilla 1917. Syyttä ei "Pyykkärit" ole valikoitunut Karjalaisen kirjan kansikuvaksi.

Luin kirjan viimeiset sivut pääsiäismaanantaina helsinkiläisessä kahvilassa, melkein vastapäätä entistä Brondaa. Kun olin sulkenut kirjan kannet heräsi välittömästi ajatus, että on päästävä katsomaan Sallisen tauluja Ateneumiin. Museokortin omistajana marssin siltä istumalta Ateneumin ovelle, mutta mikä pettymys, museo oli kiinni. Kuten aina maanantaisin. Nyt odotan uutta tilaisuutta käydä toteamassa Sallisen taiteen voima ja hurmio.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pitkäperjantaina Porvoossa


Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olin suunnitellut pienen yllätysmatkan miehelleni. Onnistuin pitämään määränpään pimennossa sitkeistä ja yllätyksellisistä uteluista huolimatta. Pieniä arvauksia armaallani oli ja kun sitten perjantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti määränpäätä, arvasi hän melko nopeasti minne ollaan menossa. Yritin vielä vähän hämätä, mutt ei onnistunut.



Kuten otsikosta selviää, määränpäämme oli entinen rakas kotikaupunkimme Porvoo, josta olin varannut meille huoneen ihanasta Onni-hotellista. Silloin vielä kun asuimme Porvoossa, kuljin usein hotellin ohi ja mietin, miten mukavaa olisi majoittua viehkeään ja vanhaa charmia hehkuvaan hotelliin. Sopivaa tilaisuutta ei vaan koskaan koittanut, mutta onneksi hyvää kannattaa odottaa.

Onni on pieni boutiquehotelli, jossa palvelu ja puitteet olivat kohdillaan ja elämyksen kruunasi loistava aamupala hotellin tunnelmallisessa ravintolassa, jossa toimii myös paljon huomiota osakseen saanut Sicapelle-ravintola. Me emme tällä kertaa illastaneet Sicapellessä, vaan valitsimme uuden tuttavuuden Brasserie L'Amourin. Ravintolan kohdalla odotukset eivät ihan kohdanneet todellisuutta ja kokemus jäi "ihan ok" -tasolle.




Porvoo-päivämme oli aurinkoinen, mutta kylmä. Kiertelimme kunnon turistien tavoin Vanhan Porvoon kapeilla kujilla, kiipeilimme Linnamäelle ja istuskelimme kahviloissa. Tapasimme myös sattumalta muutamia vanhoja naapureitamme ja pääsimme päivittämään Porvoon kuulumisia. Pieni haikeuden tunne pääsi pujahtamaan pusakan alle tuttuja kulmia kierrellessä ja mietimme jällen kerran Helsinkiin muuton plussia ja miinuksia ja päädyimme lopputulokseen, että teimme vuosi sitten oikean päätöksen. Onneksi Porvoo on lähellä, joten siellä voi pistäytyä tulevaisuudessa usein ja nauttia kaupungin tarjonnasta. Kesällä on ainakin päästävä hengaamaan joenrantaan ja katsastamaan kesäravintoloiden tarjonta.



Porvoosta palattuamme pääsiäisen aika on sujunut rauhallisesti kotioloissa. Tänään saimme ruokavieraiksi muutamia sukulaisia ja nautimme pääsiäislammasta asiaankuuluvalla hartaudella. Ikkunasta katsoessa ei tosin aina tiennyt, onko joulu vai pääsiäinen, sillä sen verran sakeasti välillä tuprutteli lunta.



Huomenna saadaan vielä nauttia laiskasta oleilusta ja pääsiäisrauhasta. Pitääkin kerätä voimia, sillä ensi viikolla alkanee täysi rähinä, kun saan käsikirjoituksen takaisin kustannustoimittajalta ja pitää taas orientoitua kahteen erilliseen työpäivään: päivällä päiväkotia ja illalla kirjoitushommia.

Ruokavieraaksi saapunut anoppi ilahdutti minua Jenni Haukion kokoamalla ja toimittamalla runovalikoimalla Katso pohjoista taivasta. En ole siihen vielä kovin syvällisesti ehtinyt tutustua, mutta iloksen bongasin yhden Elvi Sinervon runon, "Elokuu 1945" 367 runon joukosta. Ehkä palaan kirjaan vielä myöhemmin.