maanantai 12. syyskuuta 2011

Emma ja Uno - Rakkautta totta kai




Märta Tikkasen henkilöhistoriallinen romaani Emma ja Uno. Rakkautta tottakai ( Emma & Uno - Visst var det kärlek. 2010. Suom. Liisa Ryömä Tammi 2010. 250 s.) kertoo hänen isoäitinsä Emma Sjödahlin ja isoisänsä Uno Stadiuksen tarinan siitä, miten he tutustuviat, menivät naimisiin, perustivat perheen saamalla yhteensä kuusi lasta ja vihdoin erosivat, jolloin Emma jäi yksin lastensa kanssa. Tosin hän oli jo tätä ennen hoitanut yksin lapsikatraan, sillä Uno vietti useita vuosia Ruotsissa yrittäen luoda itselleen uraa ja pysyvää asemaa kansanvalistajana ja opettajana, kun taas Emma oli lapsineen Suomessa, asuen ajoittain isänsä kartanossa Kirkkonummella, ajoittain Unon äidin Julian luona Helsingissä ja myöhemmin omassa asunnossaan lapsiensa kanssa.

Miksi asiat sitten johtivat siihen, että perheen jäsenet asuivat erossa toisistaan, sillä 1890-luvun viimeisinä vuosina, jolloin Emma ja Uno olivat tutustuneet kaikki oli näyttänyt valoisalta, rakkautta oli ollut ilmassa, ainakin Emman puolelta näin jälkikäteen katsoen. Unon motiivit jäävät todisteiden puuttuessa hämärän peittoon, tosin jotain voi lukea Unon melko suorasukaisesta kirjeestä äidilleen Julialle:

Syy löytyy oheisesta valokuvasta. Olen nimittäin ottanut ja mennyt kihloihin, kihlaus julkaistaan viikon päästä. Tarina on kehittynyt talven mittaan, viides näytös esitettiin Tammisaaren musiikkijuhlilla ja kaikesta sovittiin juhannusaattona hänen kotonaan.
Kuka hän on? Hän on nimeltään Emma, hänen isänsä on tilanomistaja Carl Arkadius Sjödahl, joka omistaa Öfverbyn kartanon Kirkkonummen pitäjässä. [...]
Voisin hyvinkin mennä syksyllä naimisiin. Emman myötä saan Kirkkonummelta Hulluksen tilan, jonka hän on perinyt. Ukon kuoleman jälkeen voin odottaa toistakin perintöä, luultavasti minusta tulee Öfverbyn omistaja, sillä ainoa poika on asunut jo monta vuotta ulkomailla. Naimakauppa on siis taloudelliselta kannalta varsin edullinen. ---Niin, unohdin sanoa että Emma on läpikotaisin terve. (E&U, s. 19.)

Toisaalta vielä 1800-1900-luvun vaihteessa tällaiset järkiavioliitot eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia. Jäin miettimään, miksi Märta Tikkanen on kirjansa nimessä halunnut tuoda esiin rakkauden avioliiton solmimisperusteena, vaikka hän läpi koko kirjan kuitenkin miettii isoisänsä motiiveja ja yrittää löytää edes pientä vihjettä siitä, että Uno olisi joskus rakastanut vaimoaan. Ehkä kirjailija vain halusi uskoa rakkauteen, siihen, että sitä on ainakin joskus ollut.

Vaikka avioliitto kestää vuodesta 1898 vuoteen 1913 ei aviopari juurikaan elä yhdessä muutamia ensimmäisiä vuosia lukuunottamatta. Uno ei pysty pitämään talouttaan tasapainossa ja hän saa appensa halveksunnan osakseen, kun ei pysty pitämään huolta perheestään ja kaiken kukkuraksi hävittää Emman äidinperinnön taivaantuuliin. Maallisen omaisuuden liukuessa sormien välistä Uno pitää sitäkin tiukemmin kiinni "henkisestä omaisuudestaan". Hän on täynnä ajan aatteellisia virtauksia kirkonvastaisuudesta raittiuskysymyksen kautta kansanvalistuksen kehittämiseen. Vaikka hän Ruotsissa ollessaan saakin aikaan otsikoita ja kansan kuuntelemaan itseään, hän samalla saa vastaansa maan konservatiiviset piirit, jotka lopulta pystyvät estämään hänen lopullisen sijoittumisensa Ruotsiin. Suomeen palaa osin katkeroitunut mies ja ennen kuin hän huomaakaan, hän on myös eronnut mies.

Se, mistä ero johtui ei täysin selviä Tikkaselle hänen käyttämistään dokumenteista. Mahdollisesti kuvassa on ollut toinen nainen, mutta kyse on saattanut olla myös siitä, että kaikkien erossa vietettyjen vuosien jälkeen yhteenasettuminen ei enää onnistunut. Eikä sitä varmaan helpottanut myöskään Emman isän testamentti, jossa Uno tehtiin kokonaan osattomaksi perinnönjaossa. Avioero 1910-luvulla ei enää ollut täysin poikkeavaa, mutta siihen päätyminen ei varmaankaan ollut helppoa. Kirjoittaessaan Helmi Krohnin ja Emil Nestor Setälän avioerosta, joka tapahtui samoihin aikoihin kuin Emman ja Unon ero, Maarit Leskelä-Kärki tuo esiin sen, miten avioerokäytännöt olivat tällöin melko vaihtelevia. Helmin ja Eemilin eron syynä oli ns. "omavaltainen hylkääminen", jossa Helmin tuli poistua maasta tietyksi aikaa. Samoin Emma joutui tekemään, sillä Uno ei halunnut ottaa syytä niskoilleen, sillä "koulumiehenä ja julkisuuden henkilönä Unon on oltava moraaliltaan moitteeton". Nykyajan näkökulmasta katsottuna asia on pöyristyttävän väärin, mutta jotenkin tämä tapaus viimeistään tuo esiin Emman vahvuuden ja hänen ja lasten välisen vahvan siteen, joka jatkui aina Emman kuolemaan asti ja heijastui vahvana myös lastenlapsiin, kuten Märtaan.

Vaikka Märta Tikkanen tuo kirjan alussa esiin sen, miten hän haluaa kirjoittaa isoäitinsä tarinan, niin kirjan myötä keskiöön nousee yhä enemmän Uno. Osittain tätä varmasti perustelee se, että Unosta julkisuuden ihmisenä on löydettävissä paljon enemmän dokumentteja, jotka tuovat esiin hänen hänen korkealentoisia tavoitteitaan ja pyrkimyksiään. Emman arkisesta elämästä ainoat suorat lähteet ovat hänen Unolle kirjoittamansa kirjeet ja tietenkin myös suullinen perinne, joka kuitenkin vaikenee melko totaalisesti Emman ja Unon välisistä suhteista.

Kirjallaan Märta Tikkanen asettaa itsensä osaksi sukunsa naisten ketjua ja löytää paljon yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä. Myös hänen miehensä kirjailija Henrik Tikkanen, josta Märta on kirjoittanut teoksessa Kaksin, oli monessa suhteessa samanlainen kuin isoisä Uno Stadius ja Märtan suhde aviomieheensä samanlainen kuin isoäidin suhde Unoon.

Sen lisäksi että pidin äidinäidistä valtavasti ja tunsin että hän oli taustatukenani, minun on aina ollut helppo nähdä yhteneväisyyksiä hänen ja minun elämäni välillä. Olenhan minäkin koko elämäni onnistunut rakastumaan mahdottomiin miehiin, äkkipikaisiin egosentrikkoihin jotka ryntäävät yli kivien ja kantojen miettimättä lainkaa seurauksia tai huomaamatta kenen päälle ohimennen tallaavat. Tulisieluihin, tulisoihtuihin, myrskylintuihin, itsetietoisiin ristiriitaisiin kaistapäihin - (E&U, s. 228)

Minä pidin tästä kirjasta valtavasti. Märta Tikkanen ei missään vaiheessa tuo esiin, että asiat olisivat tapahtuneet juuri niin kuin hän kirjoittaa vaan hän tuo esiin, että hän kirjoittaa omaa tulkintaansa isoäitinsä elämästä ja tekee sen rakkaudella ja kunnioituksella isoaitiään kohtaan ja isoisänsä ilmiselvän itsekeskeisyyden takaa hän halusi löytää myös jotain muuta, jotain herkempää. Kaikki tämä on aistittavissa ja luettavissa kirjan sivuilta.

Emmasta ja Unosta ovat lisäksi kirjoittaneet Mari AIlseKirsiJenniSanna ja Erja

16 kommenttia:

  1. Tikkanen on kyllä taitava! En ole tätä lukenut, mutta muistan Ilsen kirjoituksen tästä. Sen ja nyt sinun tekstisi jälkeen haluan lukea tämän vielä enemmän.

    VastaaPoista
  2. Juuri se on hieno taito osata kertoa oma näkemyksensä ilman, että esittää sen ainoana totuutena :)

    Tämä kirja kiinnostaa!

    VastaaPoista
  3. Palaan tähän myöhemmin, kunhan ehdin kirjan lukea. Käsittelemme tätä muuten lukupiirissämme loppusyksyn aikana. Uskon, että on hieno kirja.

    VastaaPoista
  4. Katja, luin myös Ilsen kirjoituksen kun olin omani kirjoittanut ja nauratti, että olimme löytäneet lähes täysin identtiset lainattavat kohdat. Mutta ehkä niissä juuri tiivistyi se, mistä kirjassa on kyse.

    Susa, niinhän se on kaikissa elämäkerrallisissa teksteissä, vähemmän kaunokirjallisissakin, että jokainen kirjoittaa vain yhden mahdollisen tulkinnan ja tämä olisi myös avoimesti tuotava näkyviin.

    Anna-Elina, jään kuulolle.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit hyvin kiinnostavasti, jälleen kerran. Aion lukea Emman ja Unon joskus. Tuon kirjan nimen ymmärrän puoliksi ironisena, varsinkin luettuani tuon lainaamasi kohdan Unon kirjeestä äidilleen.

    Emma on tosiaan ollut vahva nainen! (Mikä onni, että hänen isänsä ymmärsi sulkea vävypoikansa pois perinnöstään, niin jäi jotain lapsillekin...)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Maria, ehkä nimessä on ironiaa, mutta kyse voi olla myös siitä, että kun kaikkea ei voi todistaa, niin voi toivoa, että kyse olisi ollut rakkaudesta. Perinnön kanssa kävi sikäli onnettomasti, että lähes kaikki häipyi taivaantuuliin (ilman Unoakin) valtavan inflaation myötä eli ei päässyt Emma taloudellisista huolisaan myöhemminkään.

    VastaaPoista
  7. Minä luin tämän kesällä ja tykkäsin myös tosi paljon!:)

    VastaaPoista
  8. Sanna, kävin lisäämässä sinut tuonne linkkilistalle ja samalla lisäsin myös Erjan, jonka sinun kirjoituksesi perusteella huomasin myös kirjoittaneen tästä.

    VastaaPoista
  9. Minäkin lainasin omaan kirjoitukseeni tuota Unon kirjettä, koska siihe tiivistyy niin paljon avioliitosta. Uno vaikuttaa myös hyvin dominoivalta hahmolta, karismaattiselta keskipisteeltä, joka piti itsestään selvänä omaa asemaansa. Saattoi olla miehelle melkoinen isku, kun ero oli väistämätön. Harmitti oikein välillä, kuinka sokeasti ja nöyrästi Emma vakuutti rakkauttaan. Mutta asetelma oli kuten sanoit epäreilu, nainen oli kaikesta huolimatta riippuvainen miehestä.

    VastaaPoista
  10. Olisinpa JO lukenut tämän, niin voisin kommentoida jotakin henkevämpää kuin tämän: Kiinnostavaa, josta kirjoitit innostavasti.

    Jäin miettimään kirjan nimeä. Mitä se mahtaa tarkoittaa? Onko siinä ironiaa? Onko siinä taustalla viittaus runtelevaan, kaiken vievään rakkauteen? Mistä oikein voi olla kysymys? Vai onko tosiaan niin, että Märta Tikkanen HALUSI nähdä rakkauden olemassaolon?

    VastaaPoista
  11. Kirsi, sinäkin :)

    Nainen oli miehestä riippuvainen avioliitossa aina vuoteen 1929 saakka, jolloin avioliittolakia muutettiin ja puolisoiden oikeudet ja velvollisuudet yhtenäistyivät.

    Paula, tiedän tuon tunteen, kun käsittelyssä on joku itseä kiinnostava kirja, jota ei vielä ole lukenut. Viime aikoina olen harmitellut asiaa muun muassa Carpelanin yhteydessä.

    Luulen, että kyse tuossa kirjan nimessä on nimenomaan siitä, että kirjailija halusi uskoa, että rakkautta on ainakin joskus ollut.

    VastaaPoista
  12. Luin juuri Vuosisadan rakkaustarinan, ja pidin siitä valtavasti. Tuli hirveä into lukea lisää Tikkasta. Tai Tikkasia, Henrikiltäkin olisi kiinnostavaa lukea jotakin. Aikaisemmin olen lukenut Märtalta vain Miestä ei voi raiskata -kirjan.

    Emma ja Uno ei ehkä ole ihan ensimmäisenä kiinnostuslistalla - sen sijaan tuo aikaisemmin käsittelemäsi Kaksi kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista
  13. Märtä Tikkanen on kyllä viisas, taitava ja upea kirjailija. Tätä en ole vieläkään lukenut, mutta Kaksin oli minusta vavahduttavan hyvä, pysäyttävä. Tämä on lukulistalla, kiitos että muistutit.

    VastaaPoista
  14. Liisa, Vuosisadan rakkaustarinan perään sopisi varmasti hyvin tuo Kaksi-kirja

    Kirjailijatar, ole hyvä ja samaa mieltä Tikkasesta.

    VastaaPoista
  15. Minulla taitaa olla vakiokommenttina aina, kun joku kirjoittaa Tikkasesta, että ihanaa, kun joku lukee häntä ja kirjoittaa hänestä. Niin nytkin. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta!:)

    Mielenkiintoinen tuo kirjannimipohdintasi. Minäkin kallistuisin ajattelemaan, että nimi on ironinen tai ainakin monitulkintainen: kuvaa vähintään Emman rakkautta tai sitä, että ehkä jopa Uno uskoi olevansa ainakin jossain vaiheessa rakastunut.

    Minä luin taannoin ihan erilaista Tikkasta: runokirjan, nuortenkirjan ja selkokielisen nuortenkirjan. Pitäisikin kirjoittaa niistä. Ja monet Tikkasen kirjat ovat minulle niin merkittäviä, että lukisin ne mielelläni uudestaankin.

    VastaaPoista
  16. Jenni muistelinkin jostain kommentistasi tai postauksestasi lukeneeni,että olet Tikkas-fani :)

    Tuo kirjan nimi tosiaanaiheuttaa monenlaisia tulkintoja, minusta ironinen ote ei jotenkin sovi tähän kirjaan, sen luomaan maailmaan ja tunnelmaan,mutta se on tietenkin vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista