maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kathryn Stockett - Piiat


Kathryn Stockett: Piiat ( The Help, kään. Laura Beck) WSOY 2010 (Pokkarilaitos 2011) 620 s.

Moskovan talvi vain jatkuu ja jatkuu, eilinen sunnuntai oli todellinen lumimyräkkäpäivä. Tällä kertaa olin siitä onnellinen, sillä aloitin aamulla herätessäni Stockettin Piiat-kirjan ja jatkoin lukemista koko päivän. Vaikka ulkona olisi ollut mitä kaunein kevätpäivä, en varmasti olisi pystynyt irrottautumaan kirjan lukemisesta, niin koukuttavaa Stockettin kerronta oli. Moskovan talvi hiipui jonnekin taustalle, kun  pääsin kirjan mukana siirtymään ajoittain tuskaisenkin kuumaan Mississippiin, Jacksonin kaupunkiin.

"Puolellakaan tästä roskasta ei ole mitään tekemistä värillisten oikeuksien kanssa. Tämä on pelkkää arkipäivän juttua" Hän katselee minua päästä jalkoihin. "Musta näyttää, että te kirjoitatte pelkästä elämästä". 
Kynäni pysähtyy. Hän on oikeassa. Tajuan että juuri siitä olen halunnutkin kirjoittaa. Sanon hänelle: "Toivon niin." (Piiat 2011, s.228-229)

Vähän päälle 20-kymppinen Skeeter palaa lapsuudenmaisemiinsa yliopistossa vietettyjen vuosien jälkeen. Kaikki nuoruuden ystävät ovat saavuttaneet sen, mikä 1960-luvun alkupuolen valkoisen keskiluokkaisen tytön pääasiallisena tavoitteena oli tai ainakin oletettiin olevan: päässeet naimisiin. Skeeter ei ole löytänyt miestä, ja vaikka tilanne ajoittain tuntuu hänestä kipeältä, niin kuitenkin hänen suurin unelmansa liittyy kirjoittamiseen. Aiheen siihen hän löytää ympäristöstään. Hän herää miettimään sitä kahtiajakautunutta maailmaa, jossa hän on koko elämänsä elänyt. Maailmaa, joka toisaalta osoittaa  murtumisen merkkejä, mutta joka kuitenkin vielä hänen lähiympäristössään  on itsestään selvää ja kyseenalaistamatonta. Mississippi kokonaisuudessaan on vahvan rotuerottelun aluetta, joiden perustana ovat Jimmy Crow-nimiset lait. Näiden lakien ja niitä puolustavien arkipäivän uskomusten ja kulttuuristen tottumusten perusteella, sekä värilliset ja valkoiset pitävät heitä erottavia rajoja luonnollisina, joiden rikkominen ei tule kysymykseen. Liikehtiminen, koko ajan laajeneva kansalaisoikeusliike, niiden kumoamiseksi on kuitenkin alkanut ja vähitellen se pienin askelin saavuttaa myös Missisippi Jacksonin.

Yhtenä pienenä osana tässä liikkeessä on myös Skeeter ja hänen haastattelemansa värilliset kotiapulaiset. Haastattelujen perusteella Skeeter yhdessä Abileinin, Skeeterin ystävättären Elisabethin kotiapulaisen, kanssa muokkaa tarinoista kirjaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maailmaa värillisen kotiapulaisen näkökulmasta. Kirjan teko ei kuitenkaan ole yksinkertaista, sillä pelko kirjan mahdollisista seurauksista hallitsee sekä kertojia että kirjoittajia. Heistä moni joutuukin luopumaan kirjan takia jostain aiemmin tärkeänä ja itsestäänselvänä pidetystä, mutta samalla he kuitenkin tajuavat tehneensä jotain tärkeää, jolla on merkitystä ennenkaikkea heille itselleen, mutta pieneltä osin myös koko yhteiskunnalle.

Stockettin luoma maailma tuntuu uskottavalta, siinä on tarpeeksi erilaisia sävyjä, jotka rikkovat musta-valkoista hyvä-paha astelmaa, joka helposti saattaisi hallita kirjaa nykyajan käsitysten näkökulmasta katsottuna. Vaikka Skeeter on rikkomassa rajoja, niin ei hän kuitenkaan itsekään ole täysin vapaa niistä käsityksistä, jotka vaikuttavat siinä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, jossa hän elää. Ja yhtä lailla kuin valkoisten puolelta, niin myös värillisten toimesta totutuista rajoista halutaan pitää kiinni ja ennakkoluulot toista osapuolta kohtaan ovat voimakkaita. Mutta nämä rajat on myös mahdollista rikkoa, kun ymmärretään, että ne lopultakin ovat keinotekoisia ja ihmisten mielessä muodostuneita ja muokkautuneita. Jotkin kirjan hahmoista tosin olivat ehkä vähän turhan yksinkertaistavia ja yksiulotteisia, kuten esimerkiksi kirjan "pahis" Hilly tai valkoisten välisiä luokkarajoja rikkova Celia, mutta en kuitenkaan antanut tämän epäkohdan häiritä lukukokemusta.

Vaikka kirjan kantava teema on rotukysymys, niin siinä päällimäisenä on kuitenkin lämmin arkipäivän, elettävän elämän sävy, joka luo kerrontaan lämpöä ja syvyyttä. Kirja on jaettu jaksoihin, joissa asioita tarkastellaan vuorotellen Skeeterin, Abileinin ja Minnyn, Abileinin ystävän ja "pahasuisen" kotiapulaisen, näkökulmista. Lähes tulkoon ainoa episodi, jota pidin vähän turhana oli mukaan ympätty Skeeterin rakkaustarina. Toisaalta sillä tietyssä mielessä oli merkityksensä, jonka ratkaisut osaltaan vahvistivat näkemystä Skeeteristä, mutta yhtä hyvin sen olisi voinut jättää pois. Tällaisia lukukokemuksia, jotka ovat samalla viihdyttäviä ja hyvin kerrottuja että tärkeän näkökulman sisältäviä, haluan lisää. Painan myös Kathryn Stockettin nimen mieleeni, toivottavasti hän pystyy tulevissakin kirjoissaan samaan balanssiin.

P.S. Kun sain kirjan illalla luettua, en voinut vastustaa kiusausta, vaan katsoin hyllyssä odottavan DVD-elokuvan samaan syssyyn. Tällä kertaa, kuten niin useasti ennenkin, kirja voitti elokuvan 6-0, tai ainakin 6-2.

PP.SS. Jokunen vuosi sitten tuli TV:stä sarja, joka liittyi vähän samaan aihepiiriin, ainakin sen mukaan mitä siitä itselleni on jäänyt mieleen. Olen kuitenkin unohtanut sarjan nimen, muistaako kukaan?

Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet niin monet, että tällä kertaa linkitän vain yhteen, Kuuttaren, arvioon, josta löytyy linkit moneen muuhun kirjoitukseen.

36 kommenttia:

  1. Piiat on kyllä loistava kirja! Itse luin sitä myös sukupuolten tasa-arvokuvauksena: miten niin mustilla kuin valkoisilla naisilla oli aika vähän valinnan mahdollisuuksia. Sitä taustaa vasten rakkaustarinakin tuntui perustellulta, vaikka muistelen, että se hieman minuakin vaivasi.

    Minäkin katsoin elokuvan tässä muutamia viikkoja sitten. Mielestäni se oli yllättävän hyvä, vaikka toki kirja oli paljon parempi. Kirjan lukemisesta oli minulla useita kuukausia, joten se varmaan nosti elokuvan arvoa silmissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, totta, olihan kyseessä myös sukupuolien, kuten myös sukupolvien välinen kuilu ja niihin tuo Skeeterin rakkaustarina sopi.

      Voi, olla että katsoin elokuvan liian nopeasti kirjan lukemisen jälkeen, kun kaikki tapahtumat ja vivahteet olivat vielä niin hyvin muistissa. Onneksi se on DVD:nä, jotta sen voi katsoa vaikka uudelleen myöhemmin.

      Poista
  2. Ihanaa, että pidit tästä :)
    Minutkin tämä kirja piti niin lujasti otteessaan, etten olisi millään malttanut tehdä edes pakollisia kotihommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olisi pitänyt olla "piika" kotitöitä varten siksi ajaksi kun luet. Minulle oli onni, että oli sunnuntai ja mieheni oli laittamassa perheelle ruokaa, ei tarvinnut lapsosten nälkää kärsiä ;)

      Poista
  3. En tiedä tarkoitatko samaa tv-sarjaa, mutta minullekin tuli jokin aika sitten mieleen (ehkä juuri Piiat luettuani?) eräs draamasarja, jonka nimeä en tosiaankaan muista enkä ole onnistunut Googlen avullakaan jäljittämään. Siitä, kun katsoin sarjaa telkkarista, on yli kymmenen vuotta, ehkä viitisentoista.

    Sarjassa oli valkoinen lakimies, joka taisi olla leski. Hänellä oli muistaakseni lapsia, ehkä suunnilleen kouluikäisiä. Lakimiehen lisäksi keskeinen henkilö oli hänen kotiapulaisensa, jolla oli oma pieni tyttö. Sarjan tapahtuma-aika oli kai 1960 -luku ja etelävaltioissa elettiin, rankimmillaan sarjassa taisi vilahtaa kk-klaanilaisia. Muistellaanko samaa sarjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota sarjaa mietin Maria ja varmasti siitä, kun sarja tuli on enemmän kuin "muutama vuosi".

      Muistelin ensin, että perheen isä olisi ollut lääkäri, mutta olet oikeassa, että lakimies hän oli.

      Poista
    2. Uteliaan oli pakko yrittää etsiä hakemaanne sarjaa myös, ja löysin sellaisen kuin "Kauas pois" ("I'll Fly Away"), joka kuulosti idealtaan samanlaiselta? Se on tehty jo 1990-luvun alussa.

      Poista
    3. Karoliina juuri se se oli, kävin nimen vielä googlaamassakin. Niin ne vuodet näköjään lentää, että lähes 20 vuotta tuntuu "muutamalta vuodelta" ;)

      Poista
  4. Tämä oli minulle ihana lukukokemus kaikkineen, ja paras kirja jonkin luin 2010. Luin kirjan englanniksi ja se piikojen kieli tuli niin lähelle, että liikutuin aluksi sitä lukiessa. Minun oli pakko myös lukea kirjaa paljon ääneen, vaikka Englannissa asuneena en todellakaan osaa luontevasti jäljitellä amerikkalaisia aksentteja. :)

    Minulla kirjan ja elokuvan välillä vierähti yli vuosi, mikä oli varmasti hyvä asia, sillä minusta elokuvakin oli varsin kelvollinen, vaikkei yhtä ihana elämys kuin kirja minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kovasti, että jos osaisin paremmin englantia, niin tämä olisi juuri sellainen kirja, jonka haluaisin englanniksi lukea. Mutta mielestäni suomentajakin oli onnistunut melko hyvin saamaan piikojen kieleen sen vivahteen, jonka kuvittelen siinä alkuperäiskielellä olevan.

      Olisi varmaan pitänyt malttaa sen elokuvan kanssa, mutta ei pysynyt. Mutta kuten Ammallekin sanoin, onneksi siihen voi palata myöhemmin.

      Poista
  5. Minäkin katsoin tuota tv-sarjaa. Sen on täytynyt tulla ennen vuotta 1995, sillä muistan katsoneeni sitä asuessani vielä vanhempieni luona. Tuo "Kauas pois" kuulostaa tutulta... Sarja oli hyvä, ja niin oli tämä kirjakin. Vielä en ole elokuvaa katsonut.
    Terveisin, Ulla I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, sarja tosiaan on 1990-luvun alkupuolella tehty, ja todennäköisesti Suomessakin esitetty ennen vuotta 1995. Rupesin oikein miettimään, missä itse olen sarjaa katsonut, mutta siitä ei itselläni ole oikein kunnollista muistikuvaa. Muuttelin tuossa 1990-luvulla useampaan otteeseen.

      Poista
  6. Piiat yllätti minutkin myönteisesti. Luin kirjan viime pääsiäisenä ja odotin kyllä hyvää, mutta aika viihteellistä lukuromaania (kannen perusteella). Kirja olikin parempi, fiksu lukuromaani. Stockettin onnistuu käsitellä vaikeaa teemaa hyvin olemalla sekä poliittinen että viihdyttävä. Haluaisin lukea lisää hänen teoksiaan, mutta Piiat taitaa olla toistaiseksi ainoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen perusteella mitä tiesin tästä aikaisemmin, odotukseni olivat aika neutraalit (en ollut blogimaailmassa vielä silloin mukana kun kirjasta oli enemmän kirjoituksia) toisin sanoen en odottanut mitään erityistä, ja sellaisessa tilanteessa on helpompi päätyä positiiviseen lopputulokseen.

      Poista
  7. Minäkin pidin tästä paljon kun luin sen viime vuonna. Katsoin myös eilen kirjaan pohjautuvan elokuvan ja minusta se oli hyvä. maisemat kauniit ja Skeeter etenkin todella suloinen. Kirja-elokuvaparina siis pidin tästä myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin katsoit elokuvan eilen. Visuaalisestihan elokuva oli ihan kaunis, mutta siitä puuttuivat kaikki kirjan vivahteet, jotka tekivät kirjasta niin hyvän. Lisäksi muutamat elokuvan henkiöt (muun muassa Skeeterin äiti ja Constantine) poikkesivat niin paljon kirjan vastaavista, että ärsyynnyin siitä.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Me luettiin tämä kirja lukupiirissä ja just viime viikolla tästä keskusteltiin. Kirja piti tosiaan hyvin otteessaan ja ainakin mulla henkilöt ja kirjan tapahtumat pyörivät mielessä työpäivänkin aikana.

    Palautin jo kirjan kirjastoon enkä siten tästä itse aio kirjoittaa arviota, joten olipa mukava kun sinä Jaana tästä nyt kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä varmaan onkin hyvä lukupiirikirja, kiinnostava aihe ja paljon erilaisia persoonia, varmasti syntyy keskustelua.

      Poista
  10. Tunnen itseni ihan ulkopuoliseksi, sillä en syttynyt tälle ollenkaan. En päässyt alkua pidemmälle vaikka kuinka yritin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä turhaan tunne Leena, ei kaikki voi kaikista pitää. Ja voithan katsoa elokuvan, jos siltä tuntuu, niin tiedät suurin piirtein mistä puhutaan.

      Poista
  11. Onpa hauska kuulla tuoreeltaan muidenkin kommentteja yhteisestä lukukokemuksesta- sillä kokemushan se oli. Olin lomamatkalla Roomassa ja kirja oli matkalukemisenani. Juuri kun saa kirjan luettua ja mielenpäälle ajatuksen, että voi sentään tuon ajan meininkiä, osui Roomassa silmiin mustat katukauppiaat ja roskalaatikoissa nukkujat.. Olemmeko oppineet piilottamaan asenteemme paremmin, onko mikään lopultakaan muuttunut?
    Kerttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Rooma...

      Ei ongelmat minnekään ole kadonneet, ne ovat vaan muuttaneet muotoaan jossain määrin, rotuerottelu esimerkiksi ei enää ole lakien mukaan sallittua. Mutta asenteiden tasolla rajat pysyvät, eikä niitä kaikissa piireissä edes haluta peitellä, mikä on Suomessakin ollut nähtävillä viime vuosina.

      Poista
  12. Minäkin pidin tästä todella paljon! Olen vähän vitkutellut tuon elokuvan kanssa, sillä haluan kyllä katsoa sen, mutta haluan vähän ns. hajurakoa kirjan ja leffan välille ;)

    Oi, tulipas nostalgian havinaa kun tuli puhetta tuosta hienosta Kauas pois-sarjasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin muistat sarjan. Se tuli itseasiassa enemmän mieleeni elokuvasta kuin itse kirjasta. Ne etelän maisemat ja palvelijoiden univormut veivät ajatukset sarjaan, josta muistan paljon pitäneeni.

      Poista
  13. Minä viihdyin tämän parissa hyvin, ja luin myös kirjan nopeasti. Kirja on kuitenkin ajan kuluessa hiukan menettänyt viehätystään mielessäni Muistan esimerkiksi siitä erityisesti ne jutut joista en niin pitänyt. Esimerkiksi juuri Skeeterin romanssin ja sitten se suklaakakku-juttu, joka ei minun huumorintajuuni osunut.

    Mutta hyvä viihteellinen lukuromaani Piiat kyllä minusta on. Elokuva ei ole minua erityisemmin kiinnostanut, koska en jotenkin usko että se toisi mitään uutta tarinaan. Ja ainakin näkemieni kuvien perusteella Skeeter on elokuvassa ihan liian söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinaan elokuva ei todellakaan tuonut mitään uutta, mutta oli silti mielenkiintoista katsoa se ennen kaikkea sen visuaalisen puolen ja ajankuvauksen takia. Oliko Skeeter lopultakaan ruma, vai antoiko hänen äitinsä vain uskoa niin. Ehkä hän ei vain vastannut aikakauden kauneusihannetta.

      Poista
  14. Minäkin pidin tästä kovasti, ja Karoliinan tavoin luin osittain ääneen...

    Stockett sai minusta hienon aitouden tunnun ajankuvaansa, ja onnistui kirjoittamaan vaikeasta aiheesta loppupeleissä valoisasti ja hauskasti. Ehdottomasti hyvä lukukokemus! Pidin elokuvastakin, mutta myönnetään, kirja oli parempi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin ilmeisesti luit tämän englanniksi...

      Tyttäreni haluaisi lukea tämän, mutta luulen, että ostan hänelle englanninkielisen painoksen. Luultavasti hänkin saisi siitä enemmän irti ja voin myös itse vähän makustella kirjaa alkukielellä.

      Ajankuva oli minustakin aidon tuntuinen ja se oli se puoli, jossa elokuvakin oli minusta onnistunut.

      Poista
  15. Eikä, mä en kestä! Taas me luettiin samaan aikaan samaa kirjaa:D Minullakin siis kyseinen teos kesken juuri nyt:D

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoinen tuttavuus tämä blogisi. Kiitos, että johdatit.
    Ihan outo kirja kyllä minulle tuo, mutta nytpä tiedän tästäkin (ja monesta muusta kun selasin alemmaksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Liivia ja mukavaa, kun pistäydyit.

      Jotenkin kuvittelin, että tämä kirja tai ainakin tähän pohjautuva elokuva on ollut niin paljon esillä, että tältä ei ole voinut välttyä. Ehkä täällä kirjablogmimaailmassa mittasuhteet vääristyy ja siksi on mukavaa, kun joku sen ulkopuolinen välillä tuo esiin kokemuksensa.

      Poista
  17. Hei Jaana, hauska tutustua blogiisi, olen itse aika uusi tällä saralla. Piiat luin viime syksynä ja pidin siitä todella paljon. Minua kosketti mustien naisten ja valkoisten lasten suhde ja mielissä pyöri myös vaikutuksen tehneet Morrisonin kirjat rotuteemasta, joihin olen ajatellut palata. Ja onnea 100. kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  18. Kiva kun löysit tänne, samalla minä löysi sinun blogisi.

    Morrisoinia minunkin pitäsisi lukea enemmän. En ole lukenut kuin "Sinisimmät silmät" joskus kauan sitten ja se ei silloin oikein kolahtanut.

    VastaaPoista