sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sirpa Kähkönen - Hietakehto


Sirpa Kähkönen: Hietakehto. Otava 2012. 356 s.


Sano runo, Charlotta kuiskasi silmät tummina. - Sano, Juho, se runo.
-Tuonen viita, Juho kuiskasi kumartuen pöydän yli ja katsellen Charlottaa tiukasti silmiin. - Rauhan viita, kaukana on vaino riita. Kaukana kavala maailma.
- Vielä, vielä Juho, Charlotta pyysi ja tarttui hänen pöydällä lepäävään käteensä.
-Tuonen lehto, öinen lehto, siel on hieno hietakehto, Juho supisi. (HK, s. 66)

Sirpa Kähkösen uusimmassa romaanissa Hietakehto hänen aiemmista kirjoistaan tutut ihmiset, Tuomen Anna lapsineen ja hänen kälynsä Hilda, Selma Kelo tohtorimiehensä, lapsensa ja sotakasvattinsa Juhon kanssa ovat vetäytyneet viettämään kesää Selma Kelon sukuhuvilalle Kesäkallioon, Kuopion kupeeseen. Mukana on myös Selman äidin vanha ystävä Hertta Miettinen, taidemaalari. Samalla kun Anna ja Hilda vastaavat talon arkisista töistä saavat lapset viettää huoletonta kesää ja heidän hoitajakseen on palkattu Helvi Martiskaisen Mari-tytär, johon huvilalle vähän väliä poikkeava Hujasen Arvi on kuolettavan rakastunut. Viereisessä Heinätorpassa kesää viettävät Kalle Blomberg, joka on vatina pienelle Charlotalle ja läheisessä Telkkäsaaressa puolestaan asustelevat Selma Kelon entinen aviomies Ilmari Lehtivaara viimeisillään raskaana olevan vaimonsa Marieken kanssa. Hietakehto kuvaa tätä maailmaa muutaman päivän ajalta. Menossa ovat elokuun viimeiset päivät vuonna 1943. Nämä päivät täyttyvät naisten osalta kesän sadon säilömisestä talven varalle samalla kun varaudutaan vieraiden tuloon ja mökkikauden päättäviin venetsialaisiin. Kun vieraat, sahanomistaja Mertanen Edith-rouvansa ja lapsensa kanssa, vihdoin saapuvat, heillä on mukanaan myös yllätysvieras.

Vaikka Kesäkallion elämä päällisin puolin vaikuttaa idylliltä, josta kavala maailma on kaukana, niin kaikki ei kuitenkaan ole niin täydellistä kuin päältä katsoen saattaisi kuvitella. Aikuisilla on kullakin omat murheensa, pelkonsa ja kaipauksensa. Lapsista erityisesti paljon menetyksiä ja pettymyksiä kärsineet Juho ja Charlotta yrittävät löytää oman paikkansa yhteisössä ja jonkin pysyvän kiinnekohdan elämässään. Kaiken taustalla on sota, joka Kesäkallioonkin löytää tiensä lehtien ja kuultujen tarinoiden kautta ja näkyy etenkin lasten leikeissä. Saksalaisista lehdistä tietoja ammentava Juho haluaa leikkiä Katynin kauhistuttavia tapahtumia ja samalla tavalla kuin oikeassa sodassa viholliset tuhotaan sääliä tuntematta, tuhoaa Juhokin saviukkoarmeijansa. Sotaleikin melskeissä Juho pääsee tuulettamaan reilusti omia tunteitaan ja se jos mikä on kai leikin tehtävä.

Aikuisille leikki ei kuitenkaan ole sallittua vaan heidän on kannettava omat ahdistuksensa äänettömästi ja hukutettava murheensa työhön. Onneksi Kesäkallion elämästä löytyy myös ajoittaisia suvantoja, jolloin jopa tuikea Hilda saattaa hetkeksi antaa periksi ankaruudessaan ja heittäytyä hulluttelemaan.

Olin odottanut tätä Sirpa Kähkösen uusinta kirjaa vesi kielellä ja luin kesällä uusintakierroksen Kähkösen Kuopio-sarjaan kuuluvista romaaneista Jään ja tulen kevät sekä Lakanasiivet. Hietakehtoa edeltänyttä Neidonkenkää en enää ennättänyt tällä kierroksella lukemaan ennen kuin aloitin tämä uusimman. Kun odotukset ovat äärettömän korkealla, on pelko että tipahtaa pää edellä alas. Hieman siis pelotti vastaako kirja odotuksia. Ja nyt voin onnellisena ja lumoutuneena todeta, että vastasi. Hietakehto on aivan yhtä loistava kuin kaikki aikaisemmat viisi osaa, ellei vähän loistavampikin. Luin kirjaa vuoroin tippa linssissä ja vuoroin ihastellen Kähkösen kaunista aistivoimaista kieltä, jolla hän maalaa kirjallista kuvaansa ja jonka kautta lukijakin pääsee haistamaan ja maistamaan täyteläiset elokuun lopun päivät, sen tuoksut ja antimet, kuten myös tuntemaan sen haikeuden, jonka kesä loppuminen armotta tuo mukanaan. Tallella oli myös Kähkösen taito luoda uskottava kuva menneestä maailmasta yhdistelmällä faktaa ja fiktiota luontevasti toisiinsa.

Kähkönen on Kuopio-sarjan mittaan kasvattanut romaaniensa henkilökaartia niin, että niistä on yhä enemmän tullut kollektiiviromaaneja, joissa yhden tai kahden päähenkilön sijasta ääneen pääsevät useammat. Hänellä on myös ollut tapana tuoda tuttujen päähenkilöiden joukkoon joku ulkopuolinen, jonka kautta on mahdollista luoda uudenlaisia katseita aikaisemmista kirjoista tuttuihin ihmisiin. Hietakehdossa tällainen uusi henkilö on taitelija Hertta Miettinen, jonka asenteesta olin löytävinäni jotain, joka saattaisi antaa vihjeitä Kähkösen tavasta kirjoittaa ja jopa hänen suhteestaan kirjallisuusinstituutioon.

Minkä takia kuvat olivat alkaneet virrata? Mistä ne nyt tulivat? Ne pyrkivät ulos, jonoina, niin kuin kauan sitten. Eikä auttanut muu kuin istua alas ja liikuttaa kättä paperilla.
Hertta Miettinen otti paperin toisensa jälkeen ja piirsi. Se ei poistanut koko pakotusta mutta helpotti ensi alkuun.
[...]
Hän muisti taas ystävältä tulleen kirjeen - Suomen taitelijoista laadittu matrikkeli oli ilmestymässä, ja ystävä tahtoi tietää, oliko hän päässyt siihen. Kuulemma ne joita siihen ei ollut otettu, saisivat ikuisesti, tästä loppumattomiin, kuolemansa jälkeenkin, olla toritaitelijan maineessa. Taidetta ostavan yleisön mieltymyksiä kasvatettiin näin ja suunnattiin epävarmat ostajat niille, jotka tekivät aitoa taidetta eivätkä töherryksiä.
[...]
Hän piirsi pitkästä aikaa, ei tilauksesta vaan omasta tahdostaan, sen vuoksi, että tuo pyykkäri punaisessa silkkihuivissaan oli palauttanut hänen halunsa väriin ja valoon ja varjojen lankeamiseen juuri sillä haikealla tavalla, joka kauan sitten oli hänen tavaramerkkinsä siinä missä Grišin-Vereštšajevinkin, ja puhutteli kerran hänen tukijoitaan, hänen mesenaattejaan, hänen ostajakuntaansa. (HK s. 129–131)


Vaikka sota vielä jatkuu näistä elokuun päivistä vuoden eteenpäin ja kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin tietoisuus siitä, että ollaan jonkin uuden kynnyksellä, on kirjassa vahvana esillä. Se staattinen maailma, jossa ennen sotaa oli eletty, oli rikkoutumassa, yhteiskunnalliset luokkarajat, samoin kuin sukupuoleen sidotut normistot oli murrettavissa ja erityisesti koskisi kirjan lasten maailmaa heidän aikuistuttuaan. Työläispoika Juho voisi opiskelemalla nousta entisen luokka-asemansa yläpuolelle ja Charlotta ei varmasti suostuisi nielemään niitä rajoja joihin aiempien sukupolvien luomat sukupuolinormit tytön ja naisen sitoivat. On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan nämä lapset kasvavat ja löytyykö näistä asetelmista siemen Kähkösen tuleviin romaaneihin.

En tiedä onko Kähkönen kirjallaan matkalla kirjalliseen matrikkeliin, mutta minulle tämä oli vuoden paras kirja ja mieleenpainuvin lukukokemus ja toivon, että se on sitä monelle muullekin. 

Kirjasta on ehtinyt bloggaamaan toinen suuri Kähkösen kirjojen fani Unni

20 kommenttia:

  1. Hesarissa oli tänään arvostelu samaisesta kirjasta. Arvostelu oli kovin positiivinen. Kaipa minunkin on vihdoin luettava Sirpa Kähköstä, olenhan käynyt Kuopiossa samaa kouluakin (tosin eri aikaan)hänen kanssaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa Kähkönen on kuopiolaisten ja kai laajemminkin savolaisten keskuudessa erittäin suosittu, kyllä sinukin kannattaa "paikallisena" tarttua hänen kirjoihinsa.

      Poista
  2. Samoin oli arvostelu tämän aamun Turun Sanomissa, ja oikein kauniin kuvan kera :)

    Ja samoin minä olen aikonut lukea näitä jo kauan, nyt taas vähän enemmän aion kun luin tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tuota TS:n arvostelua hakea netistä, mutta ei ainakaan vielä eilen ollut siellä. Pitää googlailla myöhemmin uudelleen. Suosittelen Erja.

      Poista
  3. Minulla on vielä lukemista odottamassa myös Kähkösen edellinen, Neidonkenkä. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen sen luettuani käsiksi tähän uusimpaan.

    Edellisen postauksesi moskovakuvat ovat enemmän kuin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista Pirkko, ovat tällä kertaa lasteni otoksia.

      Hietakehto jatkaa sarjan edellisten kirjojen linjoilla ja uskon, että jos olet pitänyt aiemmista, pidät myös tästä.

      Poista
  4. Ihana kuulla, että et joutunut pettymään vaan tämä en ehkä jopa parempi (!) kuin aiemmat.

    Vein äidilleni kaksi sarjan ensimmäistä osaa noin kuukausi sitten. Nyt kyläiltiin taas ja äiti kysyi heti, että onko mulla lisää Kähköstä :). Itselläni on vielä Jään ja tulen kevät kesken; niin paljon kuin Kuopio-sarjaa rakastankin, haluan välillä lukea muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mietin esimerkiksi Neidonkengän lukukertaa, en muista olleeni näin hurmoksissa. Tosin Neidonkenkä on minulle jostain syystä jäänyt mieleeni sinä osana sarjaa, joka ei samalla lailla sykähdyttänyt kuin aiemmat osat. Tämä taas sykähdytti.

      Minäkin innostin äitini lukemaan Kähköstä ja hän piti kovasti.

      Varmasti välillä tekee hyvää lukea muitakin kirjoja. Itse tosin ahmin aikoinaan neljä osaa perätysten :)

      Poista
  5. Ihanaa!

    Mielenkiintoisia nuo huomiot luokka- ja sukupuolirajojen murtumisesta. En osannut itse lukea romaania tuosta näkökulmasta, mutta todentotta, jotain sellaista siellä on muhimassa.

    Mikä parasta, Kähkönen ei lupaili Savon Sanomissa sarjan jatkuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta etenkin Charlotan käyttäytymisessä ja ajatuksissa oli paljon mikä viittasi noihin sukupuolirajojen murtamiseen, samoin Selma Kelo mietti Mikaelaa jo uudenlaisena naisena uudenlaisessa maailmassa.

      Ihanaa, jos sarja jatkuu.

      Poista
    2. Viitaten vastaukseesi Marialle, minulle taas Neidonkenkä on ollut se, joka erityisesti on sykähdyttänyt. Siinä romaanissa elin niin voimakkaasti Kuopiota ja sitä ympäristöä. Tässä romaanissa kaupunki elää vain ajatuksissa. Kesäkallion voi ajatella sijoittuvan jonnekin nykyiseen saaristokaupunkiin, Hietasaloa sivuan etäämpää hiihtolenkeilläni.

      Mutta ihana oli tämä Hietasalokin. Ja tykkäsin hurjasti siitä, että tämä oli niin voimakkaasti nimenomaan Juhon ja Charlotan kirja. Tosin olin lukiessani niin Juhon pauloissa, etten osannut Saaralottaan niin voimakkaasti kiinnittää huomiota. Ehkä ensi lukukerralla :)

      Poista
    3. Minun pitäisi varmaan lukea Neidonkenkä jossain vaiheessa uudelleen, koska se tuntuu olevan niin monen suosikki.

      Minä taas jotenkin ihastuin tässä Charlottaan ja pidin myös kovin tästä uudesta hahmosta, Hertasta. Siinä oli viisas nainen.

      Poista
  6. Minua melkein nolottaa myöntää, etten ole lukenut yhtään Kähköstä. Ja olen ihan varma, että pitäisi hänestä. Mutta nytpä voin sitten lukea monta kirjaa peräjälkeen. Kiitos siis taas innostavasta arvioista. Luin juuri Hesaristakin tästä kirjasta ja uteliaisuus sen kun kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja suosittelen lukemista, uskon, että pitäisit. Ja kun vauhtiin pääset, sinulla tosiaan on monta kirjaa luettavana.

      Poista
  7. Mahtavaa että tämä täytti odotukset! Minäkin aion lukea, nyt on vaan niin monta kirjaston kirjaa, jotka pitäisi saada luettua ennen palautusta. Mukana on myös Mustat morsiamet, ehkäpä luen kuitenkni sen ennen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täytti, vaikka tosiaan vähän pelotti.

      Mustat morsiamet on sarjan ensimmäisenä aika erilainen kuin tämä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

      Poista
  8. Oletteko panneet merkille, miten paljon kirjallisuudessa juuri nyt käsitellään naisia toisen maailmansodan aikoihin? Erityisesti tapetilla ovat olleet suomalais-saksalaiset suhteet. Kähkösen lisäksi asialla ovat olleet mm. Katja Kettu ja Enni Mustonen. Nyt odotan mielenkiinnolla jossain iltapäivälehdessä puffattua uutta teosta, joka kertoo venäläisten sotavankien ja suomalaisnaisten yhteiselosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä todella on, tuohon sinun listasi jatkoksi voi lisätä vielä ainakin Heidi Köngäksen uutuuden Dora,Doran.

      Tuosta mainitsemastai venäläisiä sotavankeja ja suomalaisnaisia koskevasta kirjasta en ole kuullutkaan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, piitääpä pitää silmät auki sen suhteen.

      Poista
  9. Nyt uskalsin tulla lukemaan juttusi kun olen tästä kirjoittanut! Tiedätkö, hyivn samanlaisissa tunnelmissa ollaan!... minäkin pelkäsin pettymystä mutta tykkäsin kovasti. :-)

    Tuo huomiosi Hertta Miettisestä on terävä; vähän mietin hänen rooliaan tässä, mutta tuota en tullut ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa että on uusi Kähkönen odottamassa! Olen aivan lääpälläni Kuopio-sarjaan. Ja arvostan sitä miten taiten Kähkönen kirjoittaa savon murretta.

    VastaaPoista