torstai 5. syyskuuta 2013

Kjell Westö - Kangastus 38


Kjell Westö: Kangastus 38 ( Hägring 38, suom. Liisa Ryömä) Otava 2013. 330 s.

Olen ollut Kjell Westö-fani siitä alkaen kun luin hänen ensimmäisen romaaninsa Leijat Helsingin yllä, joka ilmestyi 1996 ja kertoi minun sukupolveni tarinaa. Edelleen Leijat on rakkain teos Westön tuotannosta yhdessä Finlandia-palkitun Missä kuljimme kerran-teoksen kanssa. Ihan samaan kastiin kahden edellisen kanssa en tätä uusinta romaania voi laittaa, mutta lähelle se pääsee kuitenkin.

Parhaiten minuun tässä iski Westön taito luoda tarkka, mutta samalla elävä kuva historiasta, jota hän rikastaa monilla pienillä arkisilla huomioilla sekä polttavilla ajankohtaisilla aiheilla, joista vuonna 1938 Euroopan jännittynyt ja sotaa uhkaava tilanne on päällimäisin. Yhä uudelleen oli kysyttävä Quo vadis, Europa? Ajankuvan huolellinen rakentaminen vaikutti minuun jo Missä kuljimme kerran -teoksen yhteydessä ja sama vakuuttava ote jatkui tyydytyksekseni myös Kangastuksessa. Molempien kirjojen aikajänne on suurin piirtein sama: sisällissodasta uuteen sotaan, tai ainakin melkein sen porteille. Siinä missä MKK etenee kronologisesti ja kattaa tasaisesti koko sotien välisen ajanjakson, on Kangastus 38 ajallisesti keskitetympi, tapahtumien aikajänteenä puolen vuoden tapahtumat vuoden 1938 keväästä saman vuoden marraskuuhun. Muistojen kautta tapahtumia peilataan kuitenkin vuoteen 1918 ja sisällissodan tapahtumiin ja niiden lävitse kirjan kuvaamat tapahtumat vuonna 1938 tulevat ymmärretyiksi, kuten sen että  Ihmiset haluavat lähimmäisiltään eri asioita. Joskus ihminen joutuu oman pahuutensa yllättämäksi. (K. s. 42)

Kirjan keskiössä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristinsa Matilda Wiik. Näiden kahden alkuun muodolliset välit saavat vähitellen myös henkilökohtaisia sävyjä kun molempien virkaminän suojaus rakoilee ja he alkavat paljastaa toisilleen asioita, jotka eivät toimistoon kuuluisi. Westö kuljettaa tarinaa molempien päähenkilöiden kautta ja luo pikkuhiljaa loppua kohti tihentyvää draamaa, jossa on jopa jännityskertomuksen sävyjä. Ihan vakuuttunut en kirjan lopun tapahtumista ollut ja siksi Kangastus 38 häviää rinnan mitalla kahdelle aiemmalle suosikilleni.

Jälleen kerran Westö herättää henkiin myös Helsingin. Kaupunki kasvaa entisestä ulos ja Thunekin jättää Korkevuorenkadun asuntonsa ja muuttaa uudelle Munkkiniemen asuinalueelle ja seurailee, miten entistä ehompi Kalastajatorpan rakennus nousee ja saa muotonsa. Näin Westö luo siltaa Leijoihin, jossa Munkkiniemi on yksi keskeisiä tapahtumapaikkoja.  Helsingin lisäksi käväistään myös Tukholmassa ja Moskovassa ja vieraillaan myös Porvoon saaristossa, jossa Thune törmää sattumalta faunin näköiseen, poikamaiseen  taitelijattareen. Jotain tuttua tuossa taitelijattaressakin taisi lukijalle olla. Hauskaa oli törmätä myös MKK-teoksesta tuttuun maisteri Grandelliin, joka Normaalilyseossa yritti iskostaa nuoren Thunen päähän latinan oppeja.

Juuri sehän siinä on päin helvettiä, Thune mutisi. Niin kauan kuin tarinat kirjoitetaan turmeltuneista kuninkaista, ylettömyydet saavat liikaa tilaa. Ne vääristävät kuvan ihmisestä. Ihminenhän voi tosiaan muuttua.

Nämä Thunen edellä esittämät näkemykset on mahdollista nähdä myös Kangastus 38:n mottona. Sen henkilöt ovat tavallisen maailman tavallisia ihmisiä , jotka mahdollistavat muutoksen ja joissa muutos on mahdollinen, mutta joskus vain vaikea toteuttaa.

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin SuketusMinnaKirsiSara/ p.s. rakastan kirjojaLeena Lumi ja Joana

18 kommenttia:

  1. Minulle taisi olla eduksi, että tämä oli vasta toinen lukemani Westön teos. Ne kirkkaimmat timantit taitavat olla vielä edessäni, ja koska en ole vielä lukenut esimerkiksi MKK-romaania, en voinut vertailla oikeastaan juuri mihinkään. Minulle Kangastus olikin melkoisen huikea lukukokemus, sen eräänkin faunin näköisen taiteilijattaren teoksen ohella toinen kesän parhaista kirjoista.

    Kirjoitit hurjan hyvin, kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!

      Sinulla on siis vielä loistavia kirjoja edessäsi, etenkin nuo joita postauksessani hehkutin. Itse en täysillä ole kaikkiin Westön kirjoihin hurahtanut, esimerkiksi edellinen "Älä käy yöhön yksin" oli pettymys.

      Minusta tuo ihana taitelijatar oli loistava pikku yksityiskohta, sai hymyn huulille.

      Poista
  2. Niinkuin jossain muualla jo totesin MKK oli minulle hienoinen pettymys, ehkä sitä hehkutettiin liikaa. Tämän tulen kuitenkin ehdottomasti lukemaan koska Helsinki miljöönä ja sen talot kiinnostavat ja Sinä kirjoitit tästä juuri minuun vetoavasti. Olen viime vuosinä kävellyt Helsingin kaduilla käyden mm. kaikissa niissä osotteissa missä isäni aikoinaan asui opiskeluaikoinaan ja sen jälkeen. Sitten myöhemmin luin jotain Helvi Hämäläiseen liittyvää kirjaa, jossa kerrottiin hänen asuneen Olavi Paavolaisen kanssa samassa rapussa Museokadulla :). Nämä ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia koska Westökin ilmeisesti uskoo, että kaikki asukkaat/kulkijat jättävät jälkeensä paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus liika ennakkohehkutus voi latistaa lukukokemusta, kun odotukset nousevat suhteettoman korkeiksi. Siksi olinkin iloinen kun luin MKK:n heti sen ilmestyttyä ja sain rauhassa tehdä omat päätelmäni.

      Minulla on kanssa suunnitelmissa jossain vaiheessa tehdä kävelyretkiä Helsingissä tutkimuskohteideni jalanjäljillä. Joitain osoitteita jo olen bongannut kuten esimerkiksi Säästöpankinrannan ja kummasti se elävöittää kuvaa henkilöstä kun tietää missä hän on milloinkin asunut.

      Näin Westö on ainakin todennut ivar Grandellin suulla MKK-kirjassa

      Poista
  3. Kiva kuulla, että Westön tyyli ja laatu on mielestäsi säilynyt, ei sillä että olisin sitä toisaalta epäillytkään. Tuo "loppua kohden tihentyvät draama" kuvaa myöskin sitä Isään nimeen -teostaan, joka on minulla parhaiten mielessä Westön teoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ehdottomasti on lukemisen arvoine sekä tyylillisesti että laadullisesti.

      Isän nimeen pitäisi joskus lukea uudelleen, sillä siitä minulla on melko hatarat muistikuvat. Sen kyllä muistin, että pidin siitä.

      Poista
  4. Voi, unohdin omassa tekstissäni mainita Taiteilijan! Hänen piipahduksensa oli kyllä jotenkin aivan mainio hatunnosto ja silmänvinkkaus.

    Minulla tämä on edelleen vahvasti mielessä. Kyllä se vain on niin, että Westö tietää, mistä naruista minua pitää vedellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin taiteilijan souteluretki oli hauska oivallus ja tykkään bongailla muitakin vastaavia juttuja ja pieniä heittoja, joita Westö tekstiinsä piilottaa liittyen joko historiallisiin henkilöihin, paikkoihin tai hänen entisiin romaaneihinsa.

      Poista
  5. Tämä on tosiaankin hyvin tarkkaa historiallista kerrontaa ja pienetkin naynssit huomioiden. Valitettavasti Kirjanaisen maitsema lopun draamahuipemmus oli minulle liian ennalta-arvattava. Aivan saman koin Schlinckin Lukijassa.

    Isän nimeen on tullut useasti mainittua, joten ehkä se saattaisi olla seuraava Westöni, vaikka kotona onkin nyt MKK ja Älä käy yöhön yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuo loppu oli vähän pettymys, mutta en antanut sen latistaa koko lukukokemusta.

      Älä käy yöhön yksin on minun mielestäni huonointa Westötä, mutta MKK parasta. Nämä kaikki toki kovin subjektiivisia näkemyksiä, jollekin Älä käy yöhön yksin saattaa toimiakin, minulle se oli liikaa Leijojen kaltainen.

      Poista
  6. Onpa mukava kuulla, että Westön uusin on tehnyt sinuun vaikutuksen, vaikkei ylläkään Leijojen ja Missä kuljimme kerran tasolle. Mie ajattelin viivytellä tämän, kuten muutaman muunkin uutuuden kanssa. Hieno lukukokemus siis on jossain vaiheessa edessä.

    MKK teki minuunkin suuren vaikutuksen juuri siksi, että se on sekä pätevää ajankuvaa että erittäin ansiokasta kaunokirjallisuutta. Sen sijaan Älä käy yöhön yksin ei vakuuttanut, vaikkei sitäkään voi sanoa huonoksi. Ja Leijat on vielä lukematta (olen katsonut kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joka ei mielestäni ole oikein onnistunut ja vaikka olenkin kuullut, että kirja on parempi, niin elokuva on vienyt innon tarttua kirjaan). Muitakin Westöltä olen lukenut, muttei niistä ole jäänyt pysyviä muistijälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että saat hyvän kokemuksen. Minäkin aika usein viivyttelen uutuuksien kanssa, mutta on muutama kirjailija, kuten Westö ja Kähkönen, joiden uutuudet haluan heti. Niitä en malta odottaa :)

      Olen tämän monesti todennut ja sanon taas, että Leijat elokuva oli surkea (eikä MKK-elokuvakaan mikään huippu ollut, sarja oli vähän parempi). Olin niin pettynyt Leijat-elokuvan jälkeen, että piti ottaa kirja uudelleen lukuun ja tarkastaa, että se oikeasti oli niin hyvä kuin muistin. Ja kyllä, kirja edelleen oli hyvä.

      Poista
  7. Minusta on hienoa, että kirjailija uskaltaa uudistua ja rikkoa rajoja, vaikka rakastankin kovin Westön aikaisempaakin tuotantoa.

    Thunella oli monta muutakin hyvää mottoa ja periaatetta ja hän kuunteli järjen ääntä - toisin kuin ympäröivä maailma teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, ilman muuta on pakko uudistua. Ainoa mistä en tässä oikein pitänyt, oli loppu, joka oli mielestäni melko tönkkö. Muuten kirja oli mitä parhain.

      Minäkin pidin Thunesta ja siitä miten hän katsoi maailmaa ja uskalsi myös tuoda ajatuksensa julkisesti esiin.

      Poista
  8. Kiitos kovasti tästä arviosta! Minulle tuli juuri perjantaina ilmoitus kirjastosta, että Westö odottaa minua. Nyt vaan pelkään, etten ehdi lukea sitä, kun kaikki kirjat tulevat nyt samassa rysäyksessä. Mutta olen nauttinut todella paljon Westön oikeastaan kaikista kirjoista. Ehkä toivonkin tämän lahjaksi, sillä tämä kuuluu niihin kirjoihin, jotka haluaisin omistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä:)

      Myös minun kirjahyllyssäni on paikka Westön kirjoille ja sikäli puolustavat paikkaansa, että ne ovat kirjoja joihin olen palannut useampaan kertaan ja luulen, että tämän uusimmankin tulen vielä lukemaan toisen kerran.

      Poista
  9. Nyt palasin lukemaan vielä tekstisi, kun sain omani valmiiksi.

    Minä olen lukenut kirjaa hitaasti. Pidin kovasti kirjasta siksi, että siinä oli monta tasoa. Lyhyempi aikajänne antoi jotenkin enemmän tilaa suuremmille asioille ja teemoille, mikä oli minulle kirjan tärkein anti.

    Pidän myös todella Westön kielestä. Rytmisesti Westö on mielestäni yksi suomen parhaita. Tarkka historiallinen ajankuva ja toisaalta Helsinki, joka hengittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Westö on tosiaan onnistunut saamaan tähän kirjaan tiiviiseen pakettiin monia eri tasoja sekä henkilökuvauksellisesti että historiallisesti. Ja Helsingin kuvaus tosiaan on taas erittäin kiehtovaa ja mielikuvitusta herättävää.

      (anteeksi kommenttiisi vastaaminen kesti, olen yleensä paljon nopeampi, mutta nyt taisi "elämä" tulla väliin)

      Poista